terassi
Pihasuunnittelussa yksinkertainen on yleensä kaunista.

Kevät ja kesä ovat otollista aikaa rakentaa terassi tai laittaa kodin piha-alue viihtyisäksi. Mieti, mitä kaipaat pihaltasi ja palkkaa tarvittaessa ammattilainen auttamaan suunnittelussa. Pieni piha ei automaattisesti tarkoita edullista ja suuri kallista, sillä molempiin saa uppoamaan rahaa. Hyvin toteutettu terassi ja kaunis piha ovat pitkäkestoisia iloja, jotka parantavat asunnon arvoa ja lisäävät kodin viihtyvyyttä vuodenajasta riippumatta.

Paljonko terassin rakentaminen maksaa?

Piharakentamisesta on tullut suosittua meillä Suomessakin ja yhä useampi panostaa kodin ympäristöön. Iso terassi, lasitettu oleskelutila, palju ja ulkoporeamme ovat monen mieleen, kun kysytään, mitä omalle pihalleen kaipaa. Ulkotilojen toivotaan toimivan kodin jatkeena, jossa viihdytään kuin olohuoneessa koko kesä aina myöhäiseen syksyyn asti terassilämmittimien ansiosta.

Kuulostaa kalliilta ja sitä se voikin olla, mutta on paljon sellaista, mitä jokainen voi tehdä itse ja esimerkiksi, materiaalivalinnoilla voi vaikuttaa merkittävästi hintaan. Ennen terassin rakentamista kannattaa kuitenkin pohtia, mitä haluaa ja paljonko on valmis maksamaan. Hintatietoja löytyy hyvin netistä, joiden perusteella voit laskea suuntaa antavan budjetin. Jos säästöjä ei ole tarpeeksi, onnistuu terassin rakentaminen myös lainarahalla. Kannattaa kuitenkin ensiksi vertailla lainantarjoajia, jotta saat lainatarjouksen, joka sopii sinulle.

Vertaile paras remonttilaina

Top5Credits.comin lainavertailussa sinun on mahdollista vertailla yli 50 pankkia, rahoitusyhtiötä ja rahoittajaa, jotka tarjoavat lainaa 500 eurosta 70 000 euroon asti. Vertailun avulla, saat edullisen koron ja sinulle sopivan lainatarjouksen, jossa lainan kuukausierä ja laina-aika sopivat talouteesi. Vakuudeton laina on helppo hakea suoraan netistä, etkä tarvitse vakuuksia tai takaajia lainaa varten.

Remonttia varten suosittelemme joustoluottoa. Joustoluoton etuna on, että voit hakea sitä suuremmalla summalla, mutta maksat vain lainasta, jonka nostat käyttöösi. Remonttien yhteydessä on varsin yleistä, että budjetti venyy tai tarvitset enemmän rahaa kuin ajattelitkaan. Joustoluotto sallii myös lisärahoituksen hakemisen helposti ja nopeasti.

Hae 5 henkilökohtaista lainatarjousta perustuen antamiisi tietoihin.
Laina-aika
1 – 18 vuotta
Korko
4.19 – 38.00%
Lainasumma
500 – 60 000 €
Lainaesimerkki: 10000€ 3 vuodeksi, todellinen vuosikorko 9,11%, kulut 1406€, kokonaiskulut 11406€. Laina-aika 1-18v. TVK min 4,19% – max 38,0%.

Palju vai ulkoporeamme

Palju tai ulkoporeamme ovat monen piharemontoijan unelma. Halvimmillaan ulkona pääsee uiskentelemaan muutamalla sadalla eurolla ja kalleimmillaan porealtaaseen voi upottaa kymppitonneja. Halvimmasta päästä ovat ilmatäytteiset uima- ja porealtaat, jotka ovat nousseet viime kesinä kuluttajien suosioon. Näiden hintahaitari vaihtelee 200-1000 euroon ja kalliimmat käyvät ympärivuotiseen käyttöön.

uima-allas rannalla
Ulkoporealtaassa vesi on aina lämmintä.

Paljut ovat erityisesti kesämökkiläisten suosikkeja, sillä lämmitykseen ei käytetä sähköä vaan puilla lämpiävää kamiinaa. Paljut ovat pääasiassa tarkoitettu kesäkäyttöön ja ne tulisi siirtää talveksi teloille. Puiset paljut vaativat jonkin verran pintahuoltoa, kuten petsausta, vuosittain. Hinnaltaan paljut ovat alkaen 1500 euroa.

Ulkoporealtaat ovat kaikista tyyriimpiä. Halvimmillaan ulkoporealtaat ovat noin 3 000-5 000 euroa, mutta kalleimmat kolmekymmentä kertaa enemmän. Isoin ero on yleensä laadussa ja altaan koossa sekä muotoilussa. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää altaan eristykseen, etenkin jos poreamme tulee ympärivuotiseen käyttöön, sillä se säästää sähkökuluissa.

Paljonko terassi maksaa?

Terassin rakentaminen voi maksaa paljon tai vähän, riippuen minkä kokoista terassia rakennetaan, millä materiaalilla ja tehdäänkö työ itse. Terassin rakentaminen itse säästää sievoisen summan, mutta vie aikaa. Valittu materiaali vaikuttaa myös kokonaishintaan. Edullisin ja yleisin vaihtoehto on kestopuu, joka kestää lähemmäs 30 vuotta terassilautana. Kalliimpia ovat kovat arvopuut, modifioidut ulkokäyttöön soveltuvat terassilaudat sekä helppohoitoinen komposiitti.

ulkoterassi
Vähemmän on enemmän ulkokalusteissa.

Terassikalusteissa vähemmän on enemmän

Terassikalusteet ovat hintavia. Säästäjä ostaa terassikalusteensa loppusyksystä, jolloin myydään kesäsesongin viimeisimmät mallit huokeaan hintaan. Tee-se-itse lavakalusteet eivät myöskään maksa paljon ja näyttävät sopivan boholta rentoihin kesäiltoihin. Laadukkaat terassikalusteet maksavat, mutta kestävät hyvin hoidettuina vuosia ja kulutusta. Muutama hyvä klassikko riittää kauniille terassille, eikä hienoa terassia kannata missään nimessä pilata tavaran paljoudella.

Halpaa, mutta kaunista

Istutukset, perennat ja puutarhat vaativat työtä, mutta tuovat iloa ja kaunistavat pihaa. Helpoimmalla pääsee jos istuttaa perennoja, jotka kukkivat vuodesta toiseen yhden istutuksen jälkeen. Perennat voi suunnitella niin, että keväästä myöhäiseen syksyyn joku kukkii aina. Amppeleilla ja muilla kesäkukilla saat helposti ja halvalla terassin ilmeen kesäiseksi.

Kuinka paljon tarvitset lainaa?
Vertailemme lainoja joiden korko voi olla 4 - 20% välillä. Lainaesimerkki: korko 4,00 %, tod.vuosikorko 5,43 %, 10 000 €/5 v, avausmaksu 50 €, tilinhoitopalkkio 5 €/kk, yht. 11 399 €, maksuerä 184 €/kk.

Todellinen vuosikorko 4,19% - 38,0%. Laina-aika 1 - 18 vuotta.
Minna

Kirjoittanut Minna