Miten säästää rahaa ja mistä lisää rahaa

Jokainen meistä on varmasti joskus miettinyt, miten ja mistä voisin saada lisää rahaa eli kerryttää varallisuutta. Vaurastuminen vaatii usein kuitenkin pitkäjänteisyyttä, tahdonvoimaa ja suunnitelmallisuutta. Käymme läpi useita erilaisia tapoja vaurastua ja muutaman sudenkuopan, joita jokaisen vaurastumisesta unelmoivan ihmisen kannataisi välttää.

Mitä vaurastumisella tarkoitetaan?

Yleensä, kun puhutaan rikkaasta ihmisestä ajattelemme heti ensimmäiseksi miljonäärejä, joilla on kaikkea, mistä useimmat meistä voivat vain haaveilla. Tällainen elämäntyyli olisi tottakai mukavaa, mutta vaurastumisella voidaan tarkoittaa muutakin, kuin hienojen urheiluautojen ja yksityiskoneiden omistamista. Monille meistä rikkaus tarkoittaa sitä, että voi elää elämää ilman jatkuvaa stressiä siitä, että riittävätkö rahat vai ei. Rikkautena voi siis pitää esimerkiksi sitä, että kaupassa voi käydä ilman, että joutuu katsomaan jokaisen tuotteen hintaa erikseen. Tai esimerkiksi sitä, ettei jokaisen kuun loppu ole oman pankkitilin saldon tuijottamista ja laskemista mihin rahat riittävät.

Säästäminen & sijoittaminen – Tärkeimmät askeleet kohti vaurastumista

Tärkein askel kohti vaurastumista on ehdottomasti se, että tajuaa aloittaa säästämisen. Säästäminen voidaan aloittaa, joko kuluja karsimalla tai siten, että palkasta siirretään joka kuukausi osa sivuun esimerkiksi säästötilille tai osakkeisiin. Tulojen selvittäminen ja omien kulujen karsiminen kannattaa aloittaa laatimalla laadukas budjetti, johon on listattu kaikki mahdolliset tulot ja menot. Budjettia laatiessa on kuitenkin hyvä muistaa, ettei siitä tehdä aivan liian tiukkaa, sillä elämästä pitää pystyä myös nauttimaan säästämisen ohessa.

Jokaisella meistä on kuitenkin erilainen elämäntilanne ja siksi onkin tärkeää löytää itselleen sopiva tasapaino kulutuksen ja säästämisen välillä.

Ikä jolloin säästä­minen aloitettiinSäästetty summa 60 ikävuoteen mennessä (50€/kk)Säästetty summa 60 ikävuoteen mennessä (100€/kk)
10 v30 000 €60 000 €
15 v27 000 €54 000 €
20 v24 000 €48 000 €
25 v21 000 €42 000 €
30 v18 000 €46 000 €
35 v15 000 €30 000 €
40 v12 000 €24 000 €
45 v9000 €18 000 €
50 v6000 €12 000 €
Ilman varojen sijoittamistakin voi hankkia mukavat säästöt, kunhan muistaa säästää säännöllisesti

Kuluissa säästäminen voi tuoda huomattaviakin säästöjä

Kuten aiemmin jo mainittiin, niin säästämisen aloittaminen oli yksi tärkeimmistä askeleista kohti vaurastumista. Mikäli palkkatuloista ei ole mahdollisuutta siirtää rahaa säästöön, niin toinen erittäin toimiva ratkaisu on pakollisten ja valinnaisten kulujen karsiminen. Kulujen karsiminen onkin usein suhteellisen helppoa, kunhan ensiksi selvittää mihin kaikkeen rahaa kuluu.

Lainakuluissa säästäminen kannattaa aloittaa heti

Esimerkiksi usealla Suomalaisella on useita lainoja samaan aikaan maksussa. Useasta samaan aikaan maksussa olevasta lainasta kertyy aivan turhaan ylimääräisiä lainanhoito- ja muita kuluja, jotka voitaisiin välttää todella helposti lainoja yhdistämällä. Eli jokaisen, jolla on luottokorttivelkaa, osamaksuja ja kulutusluottoja maksussa kannattaisi harkita lainojen yhdistämistä.

Mikä yhdistelylaina oikeastaan on?

Lainojen yhdistämisellä tarkoitetaan sitä, että kaikki vanhat lainat yhdistetään yhdeksi uudeksi lainaksi. Yhdistelylainan tuomat edut tulevat esille hyvinkin nopeasti, sillä lainasta koituu vain yhdet lainanhoitokulut. Lainojen yhdistämisen avulla voit vähentää lainakustannuksia jopa tuhansia euroja kuukaudessa. Tällaiset säästöt helpottavat varmasti omaa taloutta todella paljon. Yhdistelylainasta saadut säästöt voi halutessaan sijoittaa tai käyttää lainan lyhentämiseen.

Yhdistelylainan tuomia etuja

  • Lainalle pienempi korko
  • Lainalla voi usein saada pienemmän kuukausierän
  • Lainanhoitokulut pienenevät
  • Vältät ylimääräiset laskutuslisät
  • Lainojen yhdistämisen jälkeen on vain yksi lainanlyhennys
  • Selkeyttä omaan talouteen

Voiko työllä rikastua?

Moni suomalainen ajattelee, ettei työllä voi rikastua. Tämä voikin osin pitää paikkaansa, jos tavoitteena on tulla miljonääriksi, jolla on varaa kaikkeen mahdolliseen. Syy, miksi moni ajattelee, ettei työllä rikastu on varmasti maamme korkea verotus. Asia ei kuitenkaan ole niin mustavalkoinen, kuin usein ajatellaan. Korkeasta verotuksesta huolimatta normaalituloisella suomalaisella on varsin hyvät mahdollisuudet kartuttaa varallisuuttaan hyvinkin huomattavia määriä esimerkiksi sijoittamisen avulla. Sijoittamalla vaurastuminen vaatii kuitenkin usein pitkäjänteisyyttä, eli pikavoittoja tavoitteleville sijoittaminen ei välttämättä ole paras tapa kerryttää varallisuutta. Kärsivällinen sijoittaja kuitenkin palkitaan pidemmässä juoksussa korkoa korolle -efektillä, jota on kutsuttu myös maailman kahdeksanneksi ihmeeksi. Korkoa korolle -efekti tarkoittaa käytännössä sitä, että sijoituksista saadut tuotot sijoitetaan takaisin, jolloin sijoituspotti kasvaa eksponentiaalisesti.

Palkkaa, joka voidaan sijoittaa osakkeisiin jää huomaamatta enemmän käteen, kun tajuat muuttaa kulutustottumuksiasi. Kuluja voi karsia lainojen yhdistelemisen lisäksi vähentämällä heräteostosten määrää ja tekemällä esimerkiksi ruokaa kotona ulkona syömisen sijaan. Rahaa tulee tuhlattua usein huomaamattakin pieniin heräteostoksiin ja muihin pieniin hankintoihin. Kun omat kulutustottumukset on selvitetty esimerkiksi budjetin avulla, niin niiden muuttaminen on huomattavasti helpompaa.

Yhteenvetona voidaan siis sanoa, että palkkatyöllä rikastuminen on mahdollista, kunhan rahat sijoittaa järkevästi ja pitkäjänteisesti. Suomessa on ihmisiä, jotka ovat onnistuneet keräämään peräti miljoonaomaisuuden pelkästään ansiotulojaan sijoittamalla ja kuluja karsimalla. Tärkeintä on kuitenkin pitää mielessä, että mikäli työllä haluaa rikastua, niin sijoittamisen aloittaa mahdollisimman aikaisin ja muistaa hajauttaa sijoituksensa. Toki yksi tapa rikastua työnteolla on menestyvän yrityksen perustaminen. Kaikki suomalaiset varmasti tietävät Rovion, Supercellin ja esimerkiksi Koneen menestystarinat. Varallisuuden kerryttämisen ja ahkeran työnteon lisäksi on hyvä välillä myös käyttää rahaa oman hyvinvoinnin ylläpitämiseen.

Varallisuuden kartuttaminen asuntosijoittamisella

Suomessa asuntosijoittaminen on ollut suhteellisen suosittua jo varsin pitkään. Mikäli sinuakin kiinnostaa lähteä mukaan asuntosijoittamiseen, niin ensiksi sinun tulee päättää tapa jolla haluat sijoittaa. Käytännössä valittavana on kaksi vaihtoehtoa: Ostat itse sijoitusasunnon tai sijoitat asuntosijoitusrahastoon.

Asuntosijoittaminen

Ensimmäinen vaihtoehto, eli oman sijoitusasunnon hankkiminen vaatii paljon pääomaa ja lisäksi on suositeltavaa perehtyä asuntosijoittamiseen todella huolellisesti, ennen asuntokaupoille suuntaamista. Sijoittamisesta kiinnostuneelle on kuitenkin myös hyviä uutisia, sillä asuntosijoittaminen on usein huomattavasti luultua edullisempaa. Tämä johtuu käytännössä siitä, että 60-80 % asunnon arvosta toimii ostetun asunnon vakuutena. Asuntosijoittajan ei siis tarvitse hankkia omaa pääomaa, kuin 20-40% asunnon todellisesta arvosta.

Muutama asia, jotka sijoitusasunnon hankkimisessa kannattaa ainakin ottaa huomioon ovat alueen potentiaali, minkälainen vuokralainen asuntoon voisi sopia. Kannattaa siis katsoa sijoitusasuntoa potentiaalisen vuokralaisen näkökulmasta eikä välttämättä siten, että haluaisiko kyseisellä alueella asua itse. Myös se haluaako/osaako ostettavaa sijoitusasuntoa remontoida kannattaa ottaa huomioon. Huonommassa kunnossa olevan asunnon saa luonnollisesti halvemmalla, kuin vasta rakennetun, mutta kädentaidoilla ja edullisella remonttilainalla vanhasta asunnosta voi saada lähes uuden veroisen.

remonttilainalla voi tehdä vanhasta asunnosta uuden veroisen
Edullinen remonttilaina on järkevä vaihtoehto remontin rahoittamiseen

Asuntosijoitusrahasto

Oman sijoitusasunnon hankkimista huomattavasti kevyempi muoto on asuntosijoitusrahastoon sijoittaminen. Rahastoihin sijoittaminen on vaivatonta ja aloittamiseen tarvitaan vain murto osa siitä summasta, joka oman sijoitusasunnon hankkimiseen vaadittaisiin. Lisäksi rahastoihin sijoitetut rahat on helppo realisoida takaisin rahaksi, joka on sijoittajan näkökulmasta aina positiivista. Asuntosijoitusrahaston heikkouksina voitaisiin pitää korkeita hallinnointikuluja, jotka luonnollisesti syövät osan voitoista ja sitä, että omistamalla asuntoja itse tuotot ovat usein huomattavasti korkeammat. Asuntosijoitusrahastoihin sijoittaminen sopii sijoittajalle joka etsii helppoa ja vaivatonta tapaa päästä mukaan asuntomarkkinoille.

Asuntosijoitusrahastoon sijoittaminen on helppoa ja riskittömämpää kuin sijoitusasunnon ostaminen

Kannattaako lottoaminen

Lähes jokainen suomalainen on varmasti ainakin kerran elämässä kokeillut niin sanottua ”oikotietä onneen” eli lottoamista. Lottovoitto onkin varmasti nopein tapa vaurastua, mutta voiton todennäköisyys on lähes olematon. Lottovoiton todennäköisyys on esimerkiksi 1:18 643 560 eli päävoiton saamisen mahdollisuus on yksi 18,6 miljoonasta. Kun tarkastellaan Viking lottoa ja Eurojackpottia, niin päävoiton todennäköisyys laskee entisestään. Viking loton päävoiton todennäköisyys on yksi noin 98,1 miljoonasta (1:98 172 096) ja Eurojackpotin päävoiton todennäköisyys on yksi noin 95 miljoonasta (1:95 344 200).

On siis sanomattakin selvää, että lottoaminen vie hyvin todennäköisesti enemmän rahaa, kuin se lopulta antaa takaisin. Onkin huomattavasti suositeltavampaa esimerkiksi sijoittaa muuten lottoon ja muuhun uhkapelaamiseen menevät rahat, koska silloin vaurastuminen on todennäköisempää. Toki lottoamista ei tarvitse lopettaa kokonaan, vaan yhden rivin voi ostaa silloin tällöin tuomaan jännitystä arkeen.

Kryptovaluuttoihin, kuten Bitcoiniin sijoittaminen

Kryptovaluutat nousevat silloin tällöin uutisotsikoihin asti. Uutisissa on ollut tarinoita siitä, kuinka joku on saanut satumaisen suure rikkaudet sijoitettuaan esimerkiksi Bitcoinin tapaiseen kryptovaluuttaan. Toisaalta välillä uutisissa on myös siitä, kuinka joltain on huijattu useita tuhansia euroja, koska kryptovaluuttoihin sijoittava on ollut huolimaton tai ei ole ollut täysin varma mitä on tekemässä.

Mitä kryptovaluutat sitten ovat ja miten ja mistä niitä voi hankkia. Kryptovaluutat ovat siis digitaalisessa muodossa olevaa rahaa, joka louhitaan hyödyntämällä erittäin monimutkaisia algoritmeja. Kryptovaluuttojen louhiminen vaatii kuitenkin todella tehokkaita tietokoneita, koska vaadittu laskentateho kasvaa jatkuvasti. Monet kryptovaluutat luottavat avoimeen lohkoketjuun, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikki kryptovaluutalla tehdyt transaktiot ovat kenen tahansa nähtävissä. Kryptovaluuttoja onkin markkinoitu sillä, että rahavirtaa on helppo seurata ja virtuaalirahalla tehdyt transaktiot ovat todella nopeita.

Nykyään kryptovaluuttoja on tuhansia erilaisia ja niitä syntyy jatkuvasti lisää. Mistä sitten tietää, mihin kryptovaluuttaan kannattaa sijoitta?. Mikäli kryptovaluuttoihin sijoittaminen kiinnostaa, niin on suositeltavaa tehdä hieman pohjatyötä sen suhteen, että mihin rahansa on laittamassa. Kryptovaluutoille on nimittäin aikojen saatossa tullut arvaamattoman sijoituskohteen maine ja sen takia sijoittajan kannattaa olla todella tarkkana. Myös omien sijoitusten suojaaminen on ensiarvoisen tärkeää, kun on kyse kryptovaluutoista, sillä väärinkäyttö ja varastaminen ovat mahdollisia. Omat sijoitukset voi suojata esimerkiksi kaksivaiheisen todennuksen avulla.

Suosituimpiin kryptovaluuttoihin sijoittaminen onnistuu esimerkiksi eToron tai Bitstampin nimeisten palveluiden kautta. Tällä hetkellä suosituimmat kryptovaluutat ovat Bitcoin, Ethereum, Ripple. Uutisissa on ollut lähiaikoina kirjoituksia siitä, kuinka Bitcoinin arvo on noussut ennätyskorkealle. Yhden Bitcoinin arvo onkin tällä hetkellä yli 30 000 euroa. Onkin mielenkiintoista seurata, miten kryptovaluutat kehittyvät tulevaisuudessa. Tuleeko niistä kaikkialla käyvää valuuttaa esimerkiksi euron ja dollarin tavoin vai jääkö kryptovaluutat taustalle vaihtoehtoisena sijoitusmuotona esimerkiksi osakkeille ja rahastoille.

Miten Suomessa voi vaurastua?

Suomessa voi siis vaurastua usein eri tavoin. Tärkeimmät kaksi asiaa, jotka tulee muistaa varallisuuden kasvattamisesta ovat säästäminen palkasta tai kuluja karsimalla ja sijoittaminen erilaisiin sijoituskohteisiin.

Kuluja karsimalla nykyiset tulot riittävät huomattavasti paremmin arjessa. Esimerkiksi juuri useiden lainojen yhdistäminen tai jo olemassa olevan lainan kilpailuttaminen ovat erinomaisia tapoja karsia täysin turhia kuluja. Älä myöskään unohda kilpailuttaa sähkösopimustasi, vakuutuksiasi sekä puhelin ja nettiliittymääsi aina tietyn väliajoin.

Kuinka paljon tarvitset lainaa?
Vertailemme lainoja joiden korko voi olla 4 - 20% välillä. Lainaesimerkki: korko 4,00 %, tod.vuosikorko 5,43 %, 10 000 €/5 v, avausmaksu 50 €, tilinhoitopalkkio 5 €/kk, yht. 11 399 €, maksuerä 184 €/kk.

Todellinen vuosikorko 4,19% - 38,0%. Laina-aika 1 - 18 vuotta.
Johannes S

Kirjoittanut Johannes S