Luottoyhtiöt | Visa ja MasterCard

Mikä on luottoyhtiö?

Monelle suomalaiselle tulee sanasta luottokortti mieleen joko Visa tai Mastercard. Luottoyhtiöitä voi verrata pankkeihin. Luottoyhtiöt saavat rahaa korttien ylläpitomaksuista ja luotoista saatavista korkokuluista. 

Nykyisin luottoyhtiöiden täytyy sopeutua hyvinkin nopeasti maailmalla tapahtuviin muutoksiin. Verkkomaksaminen on kasvanut räjähdysmäisesti ja tämän vuoksi luottoyhtiöiden on panostettava digitaalisten maksujen kehittämiseen. Joidenkin listausten mukaan luottoyhtiöitä pidetään nykyään teknologiayhtiöinä juuri maksamisen digitalisoitumisen johdosta.

Visa

Visa dominoi globaalia elektronisten maksujen kenttää. Noin puolet koko maailman credit- maksuista hoidetaan Visan eri maksutavoilla. Debit- maksuissa Visaa käytetään vieläkin enemmän. Visa koostuu 16 800 rahoituslaitoksesta, 44 miljoonasta kauppiaasta ja miljardeista asiakkaille myönnetyistä luottokorteista. Visa on siis todella vahvalla pohjalla oleva luottoyhtiö.

Mastercard

Mastercard on toinen suuri luottoyhtiö. Vuonna 2012 Mastercardin kortteja oli yhteensä noin 2 miljardia ja määrä on kasvanut vuosittain. Maksuvälineenä Mastercard käy noin 36:ssa miljoonassa myyntipisteessä ympäri maailman. Yhtiön mukaan kortilla voi maksaa 210:ssä eri maassa. Visa ja Mastercard kilpailevat jatkuvasti korttiensa käytettävyydestä.

Lähteet

https://www.mastercard.fi/fi-fi.html

https://www.visa.fi/fi_FI

Kuinka paljon tarvitset lainaa?
Vertailemme lainoja joiden korko voi olla 4 - 20% välillä. Lainaesimerkki: korko 4,00 %, tod.vuosikorko 5,43 %, 10 000 €/5 v, avausmaksu 50 €, tilinhoitopalkkio 5 €/kk, yht. 11 399 €, maksuerä 184 €/kk.

Todellinen vuosikorko 4,19% - 38,0%. Laina-aika 1 - 18 vuotta.
Minna

Kirjoittanut Minna