Osakesäästötili

Osakesäästötilille voi sijoittaa enintään 50 000 euroa ja tilille sijoitettavat varat on mahdollista siirtää kerralla tai osissa. Mikäli sinulla on osakkeita jo valmiiksi, et valitettavasti voi siirtää niitä suoraan omalle osakesäästötilillesi. Tilille voi siis ainoastaan tallettaa rahaa, mutta osakesäästötilin sisällä voi kuitenkin olla samaan aikaan osakkeita ja rahaa. Tilille kertyvistä osingoista ja myyntivoitoista ei makseta veroa.

Esimerkki:

Johannes sijoittaa osakesäästötilille 45 000 euroa. Sijoitusten arvo nousee 55 000 euroon. Johannes voi kuitenkin sijoittaa osakesäästötilille vielä 5 000 euroa, sillä sijoitetun varallisuuden maksimimäärä eli 50 000 euroa ei ole vielä täyttynyt.

Osakesäästötilin avaaminen

Osakesäästötilin voi avata vain yksityishenkilö. Yrityksen tai yhteisön nimissä sitä ei voi tehdä. Yksityishenkilöllä voi olla kerrallaan vain yksi osakesäästötili. Halutessaan tilin voi avata myös alaikäiselle henkilölle. Alaikäinen henkilö ei kuitenkaan voi käydä kauppaa, ennen täysi-ikäisyyttä.

On tärkeä muistaa, että osakesäästötilejä on kerrallaan käytössä vain yksi. Mikäli haluat vaihtaa pankkia, voit siirtää osakesäästötilisi varat suoraan toiseen pankkiin ilman osakkeiden myymistä ja verojen maksamista. Muista kuitenkin irtisanoa sopimus aiemmasta osakesäästötilistäsi.

Mitä osakesäästötilillä voi tehdä?

Voit sijoittaa tallettamiasi rahoja osakkeisiin. Kaupankäynti on verovapaata osakesäästötilin sisällä. Halutessasi voit sijoittaa mahdolliset osinko- ja korkotuotot uusiin osakkeisiin, jolloin voit saada lisää tuottoa.

Rahan nostaminen osakesäästötililtä on helppoa. Rahat voi nostaa milloin vain vuorokaudenajasta riippumatta. Muista, että voit nostaa tililtä vain rahaa, eli sinun on myytävä mahdolliset osakkeesi ennen varojen nostamista.

Mikäli teet tappiota osakesäästötililläsi, voit vähentää tappiosi pääomatuloista sinä vuonna, kun lopetat osakesäästötilisi. Et siis voi vähentää tappiota vielä siinä vaiheessa, kun nostat varoja tililtäsi.

Osakesäästötilin hinta

Osakesäästötilin avaaminen on usein maksutonta. Joudut kuitenkin maksamaan tilin sisällä tehdyistä kaupoista välityspalkkion. Usein tilin ylläpitäjän perimä välityspalkkio määräytyy sen mukaan, kuinka usein teet kauppaa. Eli mitä useammin kauppaa teet, sitä pienempi välityspalkkio on. Kannattaa kuitenkin vertailla eri osakesäästötilejä, jolloin voit varmistua siitä, että löydät parhaan tilin omiin tarpeisiisi.

Suomessa toimivia osakesäästötilejä:

  • Nordnet osakesäästötili
  • Nordea osakesäästötili
  • OP osakesäästötili
  • Danske Bank osakesäästötili
  • Mandatum osakesäästötili

Osakesäästötilin verotus

Osakesäästötililtä nostetut varat jaetaan tuottoon ja pääomaan. Noston yhteydessä maksetaan 30–34 % pääomatuloveroa. Koska tilin sisällä tapahtuvista voitoista ei makseta veroja, ei mahdollisia myyntitappioita voi myöskään vähentää verotuksessa, ennen kuin osakesäästötili suljetaan kokonaan. Lisää osakesäästötilin verotuksesta voi lukea täältä.

Osakesäästötilin hyödyt

  • Piensijoittajien verokohtelu yhdenmukaistuu sijoitusvakuutuksiin, kapitalisaatiosopimuksiin ja rahastoihin nähden.
  • Yksityishenkilöiden kiinnostus sijoittamiseen kasvaa.
  • Suomalaisten varallisuus kasvaa korkoa korolle-ilmiön myötä.
  • Osakesalkkujen hajautus mahdollisesti tehostuu.

Osakesäästötilin heikkoudet

  • Osakesäästötilillä on vain osakkeita.
  • Osakesäästötilit on riskisuojattu heikosti.
  • Sijoitusten tappiot vähennyskelpoisia vasta tilin sulkemisvaiheessa.
  • Tilillä 50 000 talletuskatto.

Lähteet

https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/omaisuus/sijoitukset/osakes%C3%A4%C3%A4st%C3%B6tili/

https://www.nordnet.fi/fi/palvelut/tilit/osakesaastotili?gclid=EAIaIQobChMIruvbn-6f7AIVB7wYCh0wLAAaEAAYASAAEgITdfD_BwE&ef_id=Xp1uxwAAAl_Sk1L0:20201006112801:s

Kuinka paljon tarvitset lainaa?
Vertailemme lainoja joiden korko voi olla 4 - 20% välillä. Lainaesimerkki: korko 4,00 %, tod.vuosikorko 5,43 %, 10 000 €/5 v, avausmaksu 50 €, tilinhoitopalkkio 5 €/kk, yht. 11 399 €, maksuerä 184 €/kk.

Todellinen vuosikorko 4,19% - 38,0%. Laina-aika 1 - 18 vuotta.
Minna

Kirjoittanut Minna