Pankkivertailu ja pankkivertailun ohjeet pankkivertailun tekemiseen

Suomalaiset ovat pankkiuskollista kansaa. Pankkeja kannattaisi kuitenkin vertailla ja kilpailuttaa samaan tapaan kuin esimerkiksi lainoja, sähkösopimuksia tai puhelinliittymiä.

Suomalaisten kannattaisikin kilpailuttaa omia pankkipalveluita ahkerammin sillä kilpailutus voi tuoda isojakin rahallisia säästöjä. Pankkivertailu kannattaa myös siksi, että vertailun avulla voi löytää pankin, joka sopii paremmin omiin tarpeisiin. Jotkut asiakkaat arvostavat esimerkiksi yksinkertaisuutta, toiset keskittämisen tuomia etuja, kun taas jotkut laadukasta asiakaspalvelua.

Verkosta löytyy useita pankkivertailua tekeviä sivustoja. Sivustot toimivat usein hyvin samalla tavalla, kuin erilaiset lainavertailu -sivustot, jotka vertailevat vakuudettomia lainoja.

Pankit vertailussa

Pankkeja vertaillessa kannattaa huomioida ainakin seuraavat asiat:

Kuukausimaksu

Pankeilla on erisuuruisia kuukausimaksuja. Hinta määräytyy usein palveluiden laajuuden ja oman asiakkuustason mukaan. Mitä kattavampi palvelupaketti on kyseessä, sitä kalliimpi kuukausimaksu yleensä on. Kuukausimaksu on yleensä pienempi, jos asiakkaalla on jo lainaa tai säästöjä.

Asiakkuustaso

Asiakkuustasot on usein jaoteltu kolmeen eri tasoon. Korkeampi asiakkuustaso tarkoittaa usein kattavampia palveluita. Toisaalta korkeampien asiakkuustasojen vaatimuksetkin ovat luonnollisesti korkeammat. Asiakkuustasot voidaan jakaa kolmeen kategoriaan:

  1. Taso: Peruspalvelut (ei yleensä mitään vaatimuksia)
  2. Taso: Etuasiakas (Säännölliset tulot, lainoja tai säästöjä)
  3. Taso: Premium-asiakkuus (Suuret säästöt ja lainat)

Etutason vaatimukset

Etutason vaatimuksena voi olla esimerkiksi lainan tai säästöjen määrä, säännölliset tulot tai erilaiset kuukausisäästösopimukset. Mikäli paremman etutason vaatimukset täyttyvät, voi asiakas saada pankista kattavampia pankkipalveluita. Lisäksi tietyllä tasolla kuukausimaksut saattavat pienentyä tai parhaimmassa tapauksessa poistua kokonaan.

Omat tarpeet

Myös omat tarpeet on tärkeä muistaa pankkia valitessa. Vaikka jokin pankki olisi paljon muita pankkeja halvempi, ei se suoraan tarkoita sitä, että se olisi paras omiin tarpeisiin. Omaa pankkia valitessa kannattaakin pitää omat pankkitarpeet mielessä palvelun hinnan lisäksi.

Hae 5 sinulle räätälöityä lainatarjousta

Suomalaiset pankit

2020 Kuluttaja-lehti teki kattavan pankkivertailun suomalaisista pankeista. Lehti testasi 10 pankin henkilöasiakkaille suunnatut peruspalvelut. Testin ylivoimainen voittaja oli Säästöpankki.

Isot pankit eivät loistaneet testissä, päinvastoin.OP oli ainoa iso pankki, joka ylsi neljän parhaan joukkoon. Muut isot pankit kuten Nordea ja Danske Bank saivat juuri ja juuri tyydyttävän kokonaisarvosanan. Isojen pankkien peruspalveluissa on siis parantamisen varaa. Tästä kertoo myös se, että Danske Bankin asiakastyytyväisyys oli testissä toiseksi huonoin.

Testissä todettiin, että kortit ja verkkopankki maksavat eri pankeissa n. 60 euroa vuodessa. Poikkeuksiakin löytyi, sillä Aktialla peruspalvelupaketti maksoi yli 100 euroa.

Asiakkailta tuli kiitosta henkilökohtaisesta yhteyshenkilöstä. Henkilökohtaista yhteyshenkilöä pidetään todella tärkeänä osana hyvää palvelua. Pienen pankkien ja esimerkiksi POP Pankin, Aktian, Säästöpankin ja Handelsbankenin asiakkailla on mahdollisuus saada henkilökohtainen yhteyshenkilö.

Pankkipalveluvertailu

Alla on listaus Suomen yleisimpien pankkien kuukausimaksuista, etutason vaatimuksista ja asiakkuustasojen lukumäärästä.

Pankkivertailu Suomalaisista pankeista
Pankkipalvelut vertailussa
Kuinka paljon tarvitset lainaa?
Vertailemme lainoja joiden korko voi olla 4 - 20% välillä. Lainaesimerkki: korko 4,00 %, tod.vuosikorko 5,43 %, 10 000 €/5 v, avausmaksu 50 €, tilinhoitopalkkio 5 €/kk, yht. 11 399 €, maksuerä 184 €/kk.

Todellinen vuosikorko 4,19% - 38,0%. Laina-aika 1 - 18 vuotta.
Johannes S

Kirjoittanut Johannes S