Prepaid luottokortti ja prepaid luottokortin hakeminen

Mikä on prepaid-luottokortti?

Prepaid-luottokortilla voi:

  • Maksaa ostoksia kotimaassa ja ulkomailla 
  • Tehdä ostoksia verkossa
  • Suorittaa käteisnostoja

Suurin osa prepaid-luottokorteista on MasterCardeja. Tämä tarkoittaa sitä, että kortti toimii maailmanlaajuisesti ja sillä voi tehdä ostoksia mm. kaupoissa ja verkossa. Kortti sopii esimerkiksi matkalle. Tällöin henkilön ei tarvitse kantaa ylimääräistä käteistä mukanaan.

Prepaid-luottokortti on suhteellisen uusi Suomessa. Useat henkilöt eivät ole kuulleetkaan prepaid-luottokortin olemassaolosta. Prepaid-luottokortteja on kuitenkin tarjolla useita ja niitä tarjoavat useat rahoitusyhtiöt ja esimerkiksi Aktia.

Prepaid-luottokortin etuja

Prepaid-luottokorteissa on useita erilaisia etuja joita ovat muun muassa:

  • Prepaid-luottokorteissa ainoa hakukriteeri on henkilön ikä. Ikä vaihtelee eri kortinmyöntäjien välillä. Prepaid-kortin hakijan tulee olla 18-vuotias, mutta sen voi antaa esimerkiksi lahjaksi nuoremmalle henkilölle. Aktian prepaid-luottokorttia voi käyttää vähintään 7 vuotta täyttänyt henkilö.
  • Prepaid-luottokortti on mahdollista saada, vaikka henkilöllä olisi maksuhäiriömerkintä tai liian pienet tulot normaaliin luottokorttiin.
  • Prepaid-luottokortti helpottaa rahankäytön hallintaa, sillä käytettävät rahat on siirrettävä kortille etukäteen. Prepaid-luottokortti sopii siis hyvin esimerkiksi henkilöille, joilla on tai ollut ongelmia rahankäytössä.
  • Prepaid-luottokortti voi olla hyvä valinta perheen nuorimmille ensimmäiseksi maksukortiksi.
  • Prepaid-luottokortti on helppo ladata.
  • Toimii lahjakorttina, joka toimii yhden kaupan sijasta kaikkialla.

Prepaid-luottokortin haitat

  • Prepaid-luottokortissa ei ole korotonta maksuaikaa. Kortin käyttö ei siis tuo joustoa maksuihin normaali luottokortin tapaan.
  • Prepaid-luottokortin kulut ovat normaalia luottokorttia korkeammat.
  • Prepaid-luottokorttiin ei sisälly normaalien luottokorttien etuja (mm. matkavakuutus ja muut edut).
  • Käteisen lataaminen kortille on hyvin vaikeaa.

Kenelle Prepaid-luottokortti sopii?

Joissain tilanteissa prepaid kortti voi olla hyödyllinen. Prepaid-luottokortti sopii asiakkaalle, joka on esimerkiksi:

Pienituloinen

Luottokorttien tarjoajilla on usein vaatimuksia, jotka tulee täyttää ennen luottokorttien saamista. Yksi yleisin näistä on säännölliset tulot. Ilman säännöllisiä tuloja luottokortin saaminen voi olla hyvinkin hankalaa. Tällaisessa tapauksessa prepaid-luottokortti on hyvä valinta, koska sen saaminen on todella helppoa.

Luottotiedoton

Maksuhäiriömerkintä on este luottokortin ja lainan saamiselle. Henkilö jolla on maksuhäiriömerkintä voi harkita prepaid-luottokortin ottamista.

Lapsi tai nuori

Prepaid-luottokortti voi olla hyvä tapa opettaa lapsella rahankäyttöä. Esimerkiksi Aktian prepaid-kortin voi hankkia 7-vuotiaalle. 

Paljon matkuseleva

Prepaid-luottokortti on turvallinen matkakumppani. Mikäli prepaid-kortti katoaa tai varastetaan matkalla, kortin omistaja ei menetä kuin kortille ladatun summan.

Henkilö, ilman omaa pankkitiliä

Mikäli henkilöllä ei syystä tai toisesta ole pankkitiliä, voi prepaid-luottokortti olla hyödyllinen. Erityistilanteessa palkka tai Kelan etuudet voidaan maksaa prepaid-luottokortille.

Henkilö, jonka rahankäytössä on ongelmia

Rahankäytön kanssa tuskailevan ihmisen kannattaa miettiä prepaid-luottokortin hankkimista. Prepaid-luottokortilla on vaikeaa elää yli omien varojen, koska rahat on ladattava kortille ennen ostosten tekemistä. 

Prepaid-luottokortteja

Skrill Prepaid Mastercard

Skrill Prepaid Mastercard toimii useilla eri valuutoilla. Kortilla voi maksaa ainakin euroilla, dollareilla ja muilla valuutoilla. Kortin hankkiminen onnistuu helposti Skrill.com verkkosivuilta. Verkkosivulla avataan nettilompakko, joka toimii tavallisen pankkitilin tavoin. Kortin saaminen kestää noin 7-10 arkipäivää.

Korttia käytetään siten, että henkilö siirtää omalta pankkitililtään rahaa Skrill-tilille. Siirron jälkeen rahat ovat käytettävissä Prepaid-kortilla. 

Skrill Prepaid Mastercard hinnasto:

  • Maksaminen: 0 €
  • Rahan lataaminen tilille: 1 % palkkio
  • Rahan nostaminen tililtä: palkkio 7,5 %
  • Rahan lähettäminen: palkkio 1,45 % min 0,5 € tai maksuton suoraan pankkitilille maksettaessa.
  • Saldon tarkistus: 0 €
  • Vuosimaksu: 5 €, jos korttia ei ole käyttänyt viimeiseen 12 kuukauteen.
  • Käteisnosto: 1,75 % (Suomessa Skrill kortilla voi tehdä automaattinostoja enintään 250 euroa päivässä)

Paysafe Mastercard

Paysafe Mastercard on liitetty My Paysafecard -tiliin, jonka kautta maksut ja rahansiirrot tapahtuvat. Hakuprosessi on kolmiportainen ja hakemuksen täytön jälkeen kortti saapuu hakijalle 5-10 arkipäivän kuluessa.

Normaalille kortille voi ladata 5000 €. Paysafe Mastercard Youth- kortille voi ladata enintään 1000 €. Paysafe Mastercard kortin käytön alaikäraja on 16 vuotta.

Paysafe Mastercard hinnasto:

  • Maksaminen: 0 €
  • Vuosimaksu: 9,99 €
  • Latauspalkkio: 4 %
  • Ulkomaanvaluutassa tehdyt maksut: 2 %
  • Automaattinostot: 3 %

Aktia Mastercard Prepaid ladattava -kortti

Aktia Prepaid ladattava kortti voidaan myöntää yli 7 vuotta täyttäneelle. Kortin hakijan on kuitenkin oltava täysi-ikäinen. Kortille voidaan ladata rahaa 2500 € edestä, mutta alaikäisillä raja on 500 €. 

Aktia Prepaid ladattava kortin hinnasto:

  • Kuukausimaksu: 2 €
  • Avausmaksu: 5 €
  • Rahan latauspalkkio: 0 €
  • Käteisnosto Otto-automaatilta: 0 €
  • Käteisnosto muista automaateista: 2 € + 2,5 %
  • Rahan lunastuspalkkio konttorista: 5 €

Airo Paycard Prepaid Mastercard:

Airo Mastercard toimii tavallisen Mastercardin tavoin. Kortin saamiseksi ei tehdä luottotarkistusta ja eikä sitä liitetä pankkitiliin. Kortille voi ladata maksimissaan 10 000 €.

Airo paycard Prepaid Mastercard hinnasto:

  • Kortin tilaus: 17 €
  • Kuukausimaksu: 4 €
  • Lataus pankkisiirrolla: 1 %
  • Lataus verkkopankkipainikkeilla: 0,5 € + 1,50 %
  • Lataus muilla tavoilla: 2,5 %
  • Nostoraja: 750 € päivässä

Muita prepaid-luottokorttien tarjoajia ovat muun muassa FlexCard ja Neteller

Prepaid-luottokortti VS tavallinen luottokortti

Prepaid-luottokortti on lähes poikkeuksetta kalliimpi vaihtoehto normaaliin luottokorttiin verrattuna. Korteissa on usein suuret kulut, jotka voivat tulla käyttäjälle yllätyksenä. Kortista voi syntyä kuluja esimerkiksi ladatessa rahaa siihen tai jos korttia ei käytä vähään aikaan. Hyvänä puolena prepaid-luottokortissa on se, että sen saa helpommin kuin normaalin luottokortin.

Yleensä normaali luottokortti on parempi vaihtoehto prepaid-luottokorttiin verrattuna. Useat luottokortit ovat vuosimaksuttomia ja niissä on erilaisia etuja, mm. matkavakuutus. Paras puoli luottokortissa on kuitenkin se, että se mahdollistaa vähintään 30 päivän korottoman maksuajan. Luottokortin käyttäjän on kuitenkin pidettävä mielessä, että korttia kannattaa käyttää vain korottoman maksuajan puitteissa.

Kuinka paljon tarvitset lainaa?
Vertailemme lainoja joiden korko voi olla 4 - 20% välillä. Lainaesimerkki: korko 4,00 %, tod.vuosikorko 5,43 %, 10 000 €/5 v, avausmaksu 50 €, tilinhoitopalkkio 5 €/kk, yht. 11 399 €, maksuerä 184 €/kk.

Todellinen vuosikorko 4,19% - 38,0%. Laina-aika 1 - 18 vuotta.
Minna

Kirjoittanut Minna