Kananmuna, kala ja liha.
Ruuan hinnan kallistuminen tuntuu jokaisen lompakossa.

Inflaatio tippui hieman elokuussa, jolloin se oli 7,6 prosenttia, kun heinäkuussa inflaatioluku oli 7,8 prosenttia. Nousua hillitsi muun muassa bensiinin hinnan lievempi nousu.

Inflaatio osoitti rauhoittumisen merkkejä, kun se laski heinäkuusta elokuuhun 0,2 prosenttia, kertoo Tilastokeskus. Vuoden takaiseen verrattuna kuluttajahintoja nostivat eniten sähkön, bensiinin, dieselin ja omakotitalon peruskorjausten kallistuminen. Eniten hintojen kallistumista hillitsi taas reseptilääkkeiden halpeneminen.

Ruoan ja sähkön hinta vaikuttavat jokaisen arkeen

Inflaatio näkyy suomalaisten jokapäiväisessä arjessa. Polttoaineiden hinnannousu on koskettanut lähinnä autoilijoita, vaikka se välillisesti on nostanut myös kuljetusten ja joukkoliikenteen hintoja. Ruoan ja sähkön hinnannousu vaikuttaa kuitenkin kaikkiin. Vaikka lämmitystä voi säätää pienemmälle ja tiettyjä elintarvikkeita jättää ostamatta, ei näiden kulutusta pysty kokonaan lopettamaan. Eniten hinnannousu iskee vähävaraisiin, kun arki kallistuu.

Esimerkiksi elintarvikkeiden hinnat ovat 12,5 prosenttia korkeammat kuin vuosi sitten ja asuinkustannukset ovat nousseet 9 prosenttia viime vuoteen verrattuna. Molempien osuus nousi vielä hieman elokuulle, vaikka yleisesti inflaatioluku jäi pienemmäksi heinäkuuhun verrattuna.

Ruoasta eniten kallistuivat yleiset elintarvikkeet, kuten jauhot, munat ja kalat. Jauhojen ja kahvin hinnat nousivat lähes 44 prosenttia, munien 36 prosenttia ja kalojen 31 prosenttia.

Sähkön hinta oli vielä viime vuonna 4-7 snt / kWh, mutta nyt hinta on nousut paikoin jopa kymmenen kertaiseksi. Monessa sähköyhtiössä sähkön hinta on nyt 30-40 snt / kWh ja talvea kohden hintojen uskotaan nousevan jopa 50 snt /kWh.

Minna

Kirjoittanut Minna