Vakuudellinen laina

Vakuudellinen laina on isompi kertalaina, joka on tarkoitettu elämän suuriin hankintoihin ja tilanteisiin. Näitä voivat olla, esimerkiksi asunnon remontti, auton tai veneen osto ja kesämökin hankinta. Vakuudellinen luotto on yleensä minimissään 10 000 euroa ja suuruus riippuu vakuuden arvosta. Vakuudeksi käy muun muassa asunto tai kesämökki, mutta ei irtaimisto. Laina-aika on useimmiten 20-30 vuotta.

Laina vakuudet

Vakuudellista lainaa varten hakijalla tulee olla jotain, joka käy pankille lainan vakuudeksi. Lainan vakuudeksi käy esimerkiksi omistusasunto, kesämökki tai metsäomistus. Joillakin pankeilla on määritelty hyvin tarkasti, minkälainen käy vakuudeksi. Esimerkiksi, asunto voi käydä vakuudeksi ainoastaan, jos se sijaitsee suurimmissa kasvukunnissa, kuten pääkaupunkiseutu, Turku, Tampere tai Oulu. Pankit kyllä kertovat, mitä vakuudelta vaaditaan.

Vakuuden arvon määrittää pankki. Yleensä esimerkiksi asuntoa vastaan voi saada lainaa noin 70-75 prosenttia sen markkina-arvosta. Jos asunnon arvo on kiinteistövälittäjän mukaan 240 000 euroa ja pankki myöntää lainaa 70 % talon arvosta, voit silloin enimmillään saada 168 000 euroa vakuudellista lainaa. Vakuudellisen lainan voi hankkia myös asunnon ostoon, jolloin vakuudeksi annetaan ostettava asunto. Tähän tarvitaan kuitenkin jonkinlainen pääoma tai lainan takaaja, sillä myös näissä tilanteissa pankki katsoo asunnon arvoksi noin 15-20 prosenttia vähemmän.

Vakuudellisen lainan vakuudeksi ei yleensä käy auto, vene tai muu irtaimisto, kuten elektroniikka. Tosin on olemassa myös erillisiä vakuudellisia autolainoja, joissa ostettava auto toimii luoton vakuutena.

Lainan takaaja

Lainan takaajana voidaan käyttää joissakin tilanteissa henkilöä, joka haluaa ja pystyy taloudellisesti takaamaan lainanottajan velan. Toisin sanoen takaajalla on niin paljon omaisuutta, että se riittää velan takuuksi. Jos velanottaja syystä tai toisesta ei pysty maksamaan ottamaansa lainaa, on henkilötakaaja lain mukaan velvollinen huolehtimaan velan takaisinmaksusta. Yleensä lainan takaajana toimii perheenjäsen, kuten vanhemmat.

Lainan vakuuden vapauttaminen

Henkilötakauksissa on tavallista, että takauksesta luovutaan, kun reaalivakuudet riittävät lainan takaisinmaksuun. Asunnon ollessa vakuutena, vakuutta voidaan vapauttaa siinä vaiheessa, kun laina on pienempi kuin asunnon arvo. Näin asuntoa voidaan käyttää myös muiden lainojen vakuutena. Vakuuden vapauttamisesta pitää sopia aina pankin kanssa erikseen.

Asuntovakuudellista lainaa ja asuntolainaa Bluestepiltä
Laina-aika
10 – 40 vuotta
Korko *
3.85 – 9.24%
Ikäraja
18 vuotta
30000€ 15 vuodeksi, todellinen vuosikorko 6,42%, kulut 16261,58€, kokonaiskulut 46261,58€. Laina-aika min 10v – max 40v. *Todellinen vuosikorko min 3,85% – max 9,24%

Vakuudellinen laina korko

Vakuudellisen lainan yksi parhaimpia puolia on lainan matala korko verrattuna, esimerkiksi vakuudettomaan lainaan. Vakuuden ansiosta lainan riski ei ole yhtä suuri ja korko voi olla huomattavasti pienempi. Korkoon vaikuttavat annetun vakuuden arvo, henkilön kuukausiansiot ja maksukyky sekä lainan takaisinmaksuaika. Lainan korko on asiakaskohtainen, mutta muodostuu yleensä viitekorosta, johon käytetään Euriboria ja asiakaskohtaista marginaalia. Yleensä vakuudellisen lainan korko on noin 1-4 %, riippuen lainasummasta ja vakuudesta sekä pankista.

Vakuudellinen kulutusluotto – hyvät ja huonot puolet

Vakuudellisen luoton hyvät puolet:

  • Matala korko
  • Iso lainasumma
  • Pitkä laina-aika
  • Myönnetään usein myös maksumerkinnän saaneille

Vakuudellisen kulutusluoton ehdottomasti paras puoli on huomattavasti halvempi korko kuin vakuudettomissa luotoissa. Lisäksi lainasumma on iso ja se sopii suurempien hankintojen ostamiseen. Pitkä laina-aika takaa, etteivät maksuerät käy liian suuriksi. Myös maksumerkinnän saaneiden on mahdollista hakea vakuudellista lainaa.

Vakuudellisen luoton huonot puolet:

  • Hitaampi hakuprosessi
  • Täytyy olla vakuus
  • Vakuus ei vastaa 100 % vakuuden arvoa

Vakuudellisen lainan hakeminen kestää hieman kauemmin kuin vakuudettoman, sillä pankin tulee arvioida lainanottajan maksukyky ja tarjotun vakuuden arvo. Lisäksi lainaa varten täytyy olla jotain, mitä antaa vakuudeksi lainaa vastaan.

Vakuudellinen laina luottotiedottomalle

Vakuudellista lainaa on mahdollista saada vaikka henkilöllä olisi luottotiedot menneet joskus. Jos hakijalla on antaa riittävä vakuus ja vakaat tulot, ei lainan saannille pitäisi olla estettä. Toki tähän vaikuttaa myös kuinka paljon hakijalla on nykyistä velkaa.

Kuinka paljon tarvitset lainaa?
Vertailemme lainoja joiden korko voi olla 4 - 20% välillä. Lainaesimerkki: korko 4,00 %, tod.vuosikorko 5,43 %, 10 000 €/5 v, avausmaksu 50 €, tilinhoitopalkkio 5 €/kk, yht. 11 399 €, maksuerä 184 €/kk.

Todellinen vuosikorko 4,19% - 38,0%. Laina-aika 1 - 18 vuotta.
Minna

Kirjoittanut Minna