Autovakuutus ja autovakuutuksen hyödyt

Mitä eroa on autovakuutuksella ja liikennevakuutuksella?

Autovakuutuksen ja liikennevakuutuksen merkittävin ero on, että liikennevakuutus on laissa määritelty pakollinen vakuutus kaikille ajoneuvon omistajille. Jos liikennevakuutusta ei ajoneuvolle löydy, ei ajoneuvolla saisi liikenteessä ajaa. Pakollinen liikennevakuutus korvaa esimerkiksi kolarin sattuessa henkilö- ja omaisuusvahingot sekä toisen osapuolen auton korjauskulut, mutta ei koskaan oman auton korjauskuluja. Tätä varten moni hankkii vapaaehtoisen autovakuutuksen eli kaskon, kattamaan omalle autolle syntyneitä vahinkoja.

Auton vakuutus eli kasko

Oman auton vakuuttaminen on vapaaehtoista ja tarjolla on useita eri vaihtoehtoja riippuen, kuinka laajasti haluat autosi vakuuttaa. Yleensä sekä liikennevakuutus että auton vakuutus otetaan samasta yhtiöstä, koska näin laskutus ja mahdolliset vahinkotapaukset on helpompi hoitaa.

Kaskovakuutuksia kutsutaan usein nimillä osakasko, kevytkasko tai täyskasko, riippuen niiden kattavuudesta. Osakasko ja kevytkasko korvaavat yleensä vähemmän kuin täyskasko. Näissä on kuitenkin vakuutusyhtiökohtaisia eroja. Mitä kattavampi kasko on, sitä enemmän sillä on yleensä hintaa.

Osakasko

Osakasko on yleensä autovakuutuksista halvin ja matalin taso. Siihen voi kuulua esimerkiksi ilkivallan ja palon aiheuttamat vauriot sekä hinaus. Osakasko korvaa pääosin niitä riskejä, jotka eivät johdu ajajasta itsestään. Vakuutuksen kattavuus on yleensä kerrottu selkeästi vakuutuksen tarjoajan sivuilla. Osakasko on yleensä hyvä valinta vanhempiin autoihin, joiden myyntiarvo on vähäinen.

Täyskasko

Laajin kasko eli täyskasko on hyvä valinta esimerkiksi uudelle autolle. Täyskasko korvaa kaikki mitä osakaskokin, mutta lisäksi myös vahinkoja ja onnettomuuksia, jotka johtuvat ajajasta. Esimerkiksi täyskasko korvaa jos aiheutat kolarin tai teet ajovirheen, joka aiheuttaa autolle vahinkoa. Täyskaskoon kuulua usein lasiturva ja sijaisauto, siltä varalta, että oma auto jättää tielle.

Parhain kasko tuo yleensä täydellisen mielenrauhan ajamiseen ja takaa parhaimman mahdollisimman turvan.

Autovakuutuksen kilpailuttaminen

Autovakuutus kannattaa kilpailuttaa, sillä autojen vakuutusmaksut muodostavat yli 60 % suomalaisten vakuutusmaksuista. Tämä on todella suuri kuluerä, johon kannattaa hakea säästöä kilpailuttamalla.

Autovakuutuksen kilpailuttaminen onnistuu nykyään helposti netissä. Voit tutustua vakuutusyhtiön verkkosivuilla autovakuutukseen ja mitä eri laajuiset kaskot maksavat tai pyytää suoraan tarjouksen. Verkosta löytyy myös palveluita, jotka vertailevat eri autovakuutuksia puolestasi. Palvelut etsivät edullisimman ja parhaan autovakuutuksen useiden eri vaihtoehtojen joukosta.

Kattavin vai halvin autovakuutus?

Vakuutuksia vertailtaessa kannattaa miettiä, kuinka paljon turvaa haluaa. Kaikkein halvin autovakuutus ei aina ole paras, sillä se ei välttämättä korvaa esimerkiksi hinausta tai parkkipaikalta saatua naarmua. Hintatietoinen on myös selvillä yleisimmistä korjauskuluista ja osaa sen perusteella valita kaskon kattavuuden. Esimerkiksi jos auton lasivakuutus tuo 150 euroa lisää vuosimaksuun ja uuden lasin vaihtaminen kokonaisuudessaan maksaa 300 euroa, voi olla järkevämpää karsia kaskon kattavuudesta. Yhtä kattavissa autovakuutuksissa vertailu kannattaa tehdä hinnan perusteella.

Autovakuutuksen hinta

Autovakuutuksen hinnoissa on suuria eroja. Vakuutuksen hintaan vaikuttavat esimerkiksi auton ikä, merkki ja malli sekä kuljettajan autovahinkohistoria ja kuinka paljon vuodessa ajaa. Yleensä mitä vähemmän ajoa syntyy ja mitä vähemmän onnettomuuksia kontolla on, sitä paremman tarjouksen saa. Vakuutuksen hinta muokataan jokaiselle autolle erikseen, aivan kuten lainan korko. Siksi tarjous kannattaa pyytää useammalta vakuutusyhtiöltä ja hinta kilpailuttaa säännöllisesti.

Useimmissa autovakuutuksissa on omavastuu, joka on 100-300 euroa. Tämä tarkoittaa, että jokaisesta vahingon korjauksesta pitää maksaa tietty summa itse. Omavastuun suuruus myös vaikuttaa vakuutuksen hintaan.

Autovakuutuksen kohdalla kannattaa miettiä kuinka kattavan vakuutuksen haluaa. Mitä kattavampi vakuutus, sitä kalliimpi vakuutus usein on.

Autovakuutuksen voi ottaa myös asuntoautoon
Paljon ajavan henkilön kannattaa ottaa kattavampi autovakuutus.

Autovakuutuksen bonukset

Autovakuutuksissa on yleensä bonusjärjestelmä, joka vaikuttaa vakuutuksen hintaan. Mitä turvallisemmin ajat ja mitä vähemmän korvattavaa tulee, sitä halvemmalla autovakuutuksen saat ja sitä enemmän kerrytät bonuksia. Yleensä bonuksia tarvitsee kerätä useampi vuosi, jotta ne vaikuttavat vakuutusmaksuun. Vahingon sattuessa bonukset tippuvat, jonka seurauksena vakuutusmaksut saattavat nousta.

Autovakuutuslaskuri

Autovakuutuslaskurit auttavat sinua laskemaan autollesi vakuutuksen hinnan eri vaihtoehdoilla. Löydät laskurin useimpien vakuutusyhtiöiden sivuilta. Laskureihin syötetään auton rekisterinumero ja henkilötunnus, jonka jälkeen saat vakuutusvaihtoehdot sekä mitä yhtiö suosittelee autosi kaskoksi. Autovakuutuslaskurien avulla saat hyvin selville eri vakuutusyhtiöiden kaskon hintoja.

Paras kasko selviää vertailemalla

Autovakuutuksia voi nykyään räätälöidä melko vapaasti. Paras kasko on yleensä edullinen, mutta silti mahdollisimman kattava. Vähän ajavan ei välttämättä kannata ottaa kalleinta vakuutusta. Toisaalta vahingon sattuessa halvin mahdollinen vakuutus voi tulla kalliiksi. Tämän takia vertailu kannattaa aina.

Paras mahdollinen kasko löytyy vertailemalla eri vakuutusyhtiöiden autovakuutuksia. Vertailusta on nykyään tehty helppoa, sillä lähes kaikki vakuutusyhtiöt tarjoavat kätevän vertailupalvelun sivuillaan.

Autovakuutus netistä

Vakuutushakemuksen tekeminen onnistuu helposti verkossa. Vakuutussopimus voidaan allekirjoittaa helposti ja turvallisesti, joko tunnistautumalla verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Vakuutusyhtiö tarkistaa tiedot yleensä nopeasti ja hoitaa myös usein muutosrekisteröinnin asiakkaan puolesta.

Olipa uusi autosi hankittu autolainalla tai käteisellä, kannattaa vakuutus olla kunnossa ennen liikkeelle lähtöä.

Oikean autovakuutuksen valitseminen

Oikean autovakuutuksen valitsemisessa kannattaa huomioida ainakin seuraavat asiat:

  • Mitä autovakuutus turvaa?
  • Paljonko autovakuutuksen omavastuu on?
  • Minkälaisia bonuksia voi saada, jos ajaa ilman vahinkoja?
  • Mistä ja kuinka nopeasti apua saa mahdollisen vahingon sattuessa?
  • Helppous vahingon sattuessa. Vahinkotilanteista haluaa selvitä yleensä mahdollisimman vähällä vaivalla.

Autovakuutusta valittaessa kannattaa vertailla hintoja, mutta myös vakuutuksen laajuudella on suuri merkitys valintaa tehdessä. Paljon ajavalle kattavin vakuutusmalli voi olla hyvä vaihtoehto, koska todennäköisyys onnettomuudelle tai vahingolle kasvaa, mitä enemmän ajaa.

Myös vakuutusmaksujen suuruus ja maksuväli kannattaa ottaa vakuutusta valittaessa huomioon. Osalle sopii, että vakuutusmaksut maksetaan esimerkiksi neljä kertaa vuodessa, kun taas joillekin kuukausittainen vakuutusmaksu on parempi vaihtoehto. Kaikilla vakuutusyhtiöillä ei ole tarjota samanlaisia vakuutusmaksueriä, joten tätäkin kannattaa vertailla.

Ketkä tarjoavat autovakuutuksia?

Autovakuutuksia tarjoavat esimerkiksi If, Lähitapiola ja Pohjola. Kaikilla näillä vakuutusyhtiöillä on hieman erilaiset autovakuutukset. Sinulle sopivin vaihtoehto löytyy yleensä ahkeran vertailun avulla ja pyytämällä autovakuutustarjousta. Eri vakuutuksista löytyy todella kattavasti tietoa vakuutusten tarjoajien verkkosivuilta.

Usein kysytyt kysymykset

Mitä kasko korvaa?

Se mitä kasko korvaa riippuu autovakuutuksen laajuudesta. Osakasko korvaa vähemmän kuin täyskasko. Yleisesti voidaan sanoa, että osakasko korvaa ulkopuolisten aiheuttamia vahinkoja ja täyskasko myös ajajan aiheuttamia vahinkoja.

Paljonko autovakuutus maksaa?

Autovakuutuksia on eri hintaisia riippuen kuinka laaja kasko on kyseessä. Nykyään hintaan vaikuttavat esimerkiksi auton merkki ja malli sekä ikä, mutta myös kuljettajan vahinkohistoria. Mitä vähemmän sinulle sattuu liikenteessä, sitä enemmän kerrytät bonuksia, jotka laskevat autovakuutuksen hintaa.

Mistä halvin autovakuutus?

Halvin autovakuutus selviää kilpailuttamalla. Lähes jokaisen vakuutusyhtiön sivuilla voit helposti vertailla autovakuutuksien hintoja ja pyytää tarjousta. Autovakuutuksien vertailu kannattaakin, sillä hinnoissa on suuriakin eroja.

Kuinka paljon tarvitset lainaa?
Vertailemme lainoja joiden korko voi olla 4 - 20% välillä. Lainaesimerkki: korko 4,00 %, tod.vuosikorko 5,43 %, 10 000 €/5 v, avausmaksu 50 €, tilinhoitopalkkio 5 €/kk, yht. 11 399 €, maksuerä 184 €/kk.

Todellinen vuosikorko 4,19% - 38,0%. Laina-aika 1 - 18 vuotta.
Minna

Kirjoittanut Minna